Harkitessasi pennun hankintaa, otathan huomioon seuraavan:
Suomessa kaupataan Presa Canario nimellä pentuja ( useilla, jopa hyvin vakuuttavilla kotisivuilla on pentuja odotettavissa ), joiden mainostetaan olevan rekisteröityjä. Ne ovat kuitenkin UKC-rekisteröityjä, mikä tarkoittaa että Suomessa ja useimmissa muissa maissa ne ovat sekarotuisen koiran asemassa ( kyseessä ei ole FCI:n hyväksymä rekisteröintimuoto). Nämä ihmiset jopa väittävät kotisivuillaan että dogo canario ja presa canario olisivat kaksi eri rotua! Näinhän ei ole, kyseessä on vain kaksi eri rekisteröintimuotoa: virallinen FCI ja epävirallinen UKC. Sukutaulut koirilla voivat olla aivan samat, rotunimikkeestä huolimatta. Nämä ihmiset jotka eivät kasvata Suomen Kennelliiton alla, voivat vältellä vastuutaan myymiensä pentujen suhteen.
UKC-rekisteröidyillä koirilla ei ole Suomessa näyttely- eikä koeoikeuksia, eikä niitä saa vakuutettua ( kuten SKL:n rekisteröimät rodut, vaan ne vakuutetaan sekarotuisen koiran arvosta ), eikä virallisesti terveystarkastettua kuten Suomen Kennelliittoon rekisteröidyt koirat saa. UKC-rekisteröityjä koiria ei myöskään voi siirtää Suomen Kennelliiton rekisteriin. Nämä "presa-kasvattajat" eivät toimi Suomen Kennelliiton alla, eivätkä ole vastuussa myymistään pennuista kuten Suomen Kennelliiton kasvattajasitoumuksen allekirjoittaneet, ja Suomen Kennelliittoon pentunsa rekisteröivät kasvattajat ovat. Nämä niinkutsutut "presa canario kasvattajat" myyvät pentujaan jopa 1700 euron hintaan. Tällaisille hinnoille ei ole perustetta pennuilla jotka ovat sekarotuisen koiran asemassa Suomessa.
Dogo canario ( presa canario ) on suhteellisen uusi ja harvinainen rotu Suomessa, ja ikävä tosiasia on että suuri osa kannasta on erittäin kyseenalaista. Rodun tulevaisuuden kannalta tämä "puskakasvattajien" maihinnousu Suomeen huolestuttaa vastuullisia Suomen Kennelliiton kasvattajia.
Harkitessasi minkä tahansa rotuisen koiran hankintaa, VARMISTA että kasvattaja on vastuullinen Suomen Kennelliittoon jokaisen pentueensa rekisteröivä, ja kasvattajasitoumuksen allekirjoittanut, sekä myymistään pennuista verot maksava FCI-kasvattaja.
Dogo Canario / Presa Canario
We breed this georgeous breed in small scale. All of our dogs lives with us in our home, as familymembers. Our canarios are very loyal to our family, and they love kids. Ofcourse they are extreme affective guardians, as this breed should be, but with their own people they are very nice and easy to handle.
Kasvatamme tätä upeaa rotua erittäin pienimuotoisesti. Kaikki koiramme elävät kotona kanssamme perheenjäseninä. Canariomme ovat erittäin uskollisia perheellemme, ja ne rakastavat lapsia. Toki ne ovat äärimmäisen tehokkaita vartijoita, kuten tämän rodun kuuluukin olla, mutta omille ihmisilleen ne ovat erittäin mukavia ja helposti käsiteltäviä.
Tankki & Mopsi :)
Gino De Atlantida Can. Säkä 65cm, paino noin 55
kg. Father of our second and third canario-litter. Owner: Veera
Ikkala.Pic: Mai Puttonen / Toisen ja kolmannen canario-pentueemme isä. Omistaja: Veera Ikkala.
Kuva: Mai Puttonen
Here is our Female from Ukraine / Tässä on narttumme Ukrainasta: Dara Perro Presa Grand.
Dara in 4,5 years of age / Dara 4,5 vuotiaana.
Säkä 57 cm, paino 43 kg.
Daras breeders are Eugeniy and Victoria Golubov, kennel Perro Presa Grand / Daran kasvattajat ovat Eugeniy ja Victoria Golubov, kennel Perro Presa Grand. Here you can find Daras pedigree / Täältä löydät Daran sukutaulun
From our first litter: Chistoso Alpha Male ( 1
year old in pic ) / Ensimmäisestä pentueestamme: Chistoso Alpha Male ( Kuvassa
1-vuotias ). Säkä 63 cm, paino noin 55 kg.
Lara, vajaa 3 vuotta. ( Chistoso Angel Dust ).
Säkä 59 cm, paino 42 kg. Kuva ja omistaja: Hanna Dahllund

Demolisher De Warsney. Father of our first
canario-litter. / Ensimmäisen canario-pentueemme isä. Säkä 60 cm, paino 50 kg.
Pedigree of Demolisher De Warsney
Tyyne
1 vuotta. ( Chistoso Beatle ). Mitat: säkä 60 cm, paino 44 kg. Kuva ja
omistaja: Jaana Puhakka

Pontus 1 vuotta. ( Chistoso Behemoth ). Mitat:
säkä 62 cm, paino 51 kg. Kuva ja omistaja: Henri Mattila
Boa 1 vuotta. ( Chistoso Boa ).
Säkä 55 cm, paino 36 kg. Kuva ja omistaja:
Riina Minaz & Roni Nupponen


Lyyli 1 vuotta. ( Chistoso Barracuda ). Säkäkorkeus 60 cm, paino 44 kg. Kuva ja omistajat: Marko Hakki & Satu Mannila

Xena noin 1 vuotta. ( Chistoso Bumblebee ). Säkäkorkeus 53 cm, paino 43
kg. Kuva ja omistaja: Krista Back
Dogo
canariosta on moneen menoon!! Valjakossa töissä Aku
( Chistoso Action Hero ). Kuva ja omistaja: Tarja Luoma
Standard
of Dogo Canario /
Suomenkielinen Dogo Canarion rotumääritelmä löytyy osoitteesta
http://www.kennelliitto.fi/FI/koira/rotumaaritelmat/FCI2/, kohdasta: kanariandoggi
Since the 16th century, the Presa Canario has been mentioned in documents of the Canary Islands. It is assumed that it was introduced into the Islands by the Conquistadors and Spanish Colonialists. With time and in the isolation it has become a breed in its own right. It is also believed that it has been influenced by other breeds from Great Britain, Cuba, etc. What is certain is that this dog, of sizeable body and head and extraordianry temperament, has always been used in the Canary Islands to guard farms and cattle. When the breed is finally recognised by the Federation Cynologique Internationale (FCI), the Presa Canario will also be known as Dogo Canario.
It is an extraordinarily powerful looking dog with a severe gaze. Especially suited to guarding and defence. It is of firm temperament with a grave and deep bark. The Presa Canario (Dogo Canario) is affectionate, docile and well-behaved with his owner and family, but fierce with strangers. Independent and aggressive with other dogs, both of his own breed and other breeds. It has been used in the past as an excellent fighting dog.
Kuudenneltatoista vuosisadalta lähtien Presa Canario on mainittu Kanariansaarta käsittelevissä asiakirjoissa. Rodun oletetaan tulleen saarille valloittajien ja espanjalaisten siirtomaa-asukkaiden mukana. Ajan mittaan ja eristäytyneenä muusta maailmasta siitä on muovautunut oma rotunsa. Uskotaan myös, että se on saanut vaikutteita muista roduista Iso-Britanniasta, Kuubasta jne. Varmaa on, että tätä voimakasrakenteista, suuripäistä ja luonteeltaan erinomaista koiraa on aina käytetty Kanariansaarilla vartioimaan maatiloja ja karjaa. Kun FCI on lopultakin tunnustanut rodun, Presa Canario tunnetaan myös Dogo Canariona.
Presa Canario on erittäin voimakkaan näköinen koira, jolla on hellittämätön katse. Sillä on vahva temperamentti ja totinen ja syvä haukku. Presa Canario (Dogo Canario) on lempeä, helposti käsiteltävä ja hyvin käyttäytyvä omistajalleen ja perheenjäsenille, mutta hurjaluontoinen vieraille. Se on itsenäinen ja aggressiivinen muille ( vieraille) koirille, sekä oman että muiden rotujen edustajille. Aiemmin rotua on käytetty erinomaisena taistelukoirana.
| "As a guardian breed with
man-stopping ability there is no dog that is more effective than the Canary
Dog. It remains and incredibly powerful and fearless animal, it is known for
its great devotion to its human family, and it is known to accept children
in the home. This is a dog that will stay by its master's side at all times
and is never known to stray. This dog is protective by nature and will not
hesitate to attack anyone whom it perceives as a threat to its family or
home. Such an attack could only be a hopeless situation for any man involved." Dr. Carl Semencic Pit Bulls and Tenacious Guard Dogs. |
Vapaa suomennos edellisestä tekstistä:
"Vartijakoirana, jolla on taito pysäyttää ihminen, mikään rotu ei ole tehokkaampi kuin Kanarian Doggi. Vaikka se on uskomattoman voimakas ja peloton, se on tunnettu suuresta kiintymyksestään perheeseensä, ja se hyväksyy myös perheen lapset. Tämä koira pysyy aina isäntänsä rinnalla. Se on luonteeltaan suojeleva eikä epäröi hyökätä, jos se aistii jonkun uhkaavan perhettä tai kotia. Koiran hyökkäyksen kohteeksi joutuminen on toivoton tilanne kenelle tahansa ihmiselle." Dr.Carl Semencic, Pit Bulls and Tenacious Guard Dogs
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Hieman lisää tietoa Dogo canariosta:
Kanarialaisella on itsevarma, voimakas luonne. Se on erittäin älykäs, itsepäinen ja sillä on norsun muisti. Se on tasapainoinen, valpas ja hiljainen. Olemukseltaan ylpeä ja arvokas, mutta vaatimaton. Uskollinen, lempeä ja omistajiinsa kiintynyt, mutta epäluuloinen vieraita kohtaan.
Canarion rodunomainen, korkea kipukynnys saa aikaan sen, että se ei perheen lasten retuutuksesta välitä. Normaalisti se on hyvin rauhallinen ja tasapainoinen, mutta vaaran ilmetessä se pystyy hetkessä muuttamaan käyttäytymistään.
Canarion, kuten vahvaluonteisten koirien yleensä, on
vaikea sopeutua elämään toisen samanluonteisen, samaa sukupuolta edustavan
koiran kanssa. Varsinkaan canario
uroksesta ei kannata haaveilla jos kotona on jo
suurikokoinen vahvaluonteinen uros. Valtataistelu on siis väistämätön ja se
saattaa päättyä kohtalokkain seurauksin. Rotu ja yksilöiden väliset erot
määräävät riidan pituuden ja miten se päättyy. Laumavaisto laukaisee
kanarialaisessa tämän voimakkaan dominoivan käyttäytymisen. Meillä eletään
rauhallista rinnakkaiseloa canarioitten ja kääpiökoiriemme kesken. Kertaakaan
canariomme eivät ole vahingoittaneet pikkuisia, vaan pitävät niitä
suojeltavina laumanjäseninä. Ilmeisesti canariomme eivät pidä pikkukoiria
millään lailla uhkana, vaikka saman sukupuolen edustajia löytyykin. Emme silti koskaan jätä niitä keskenään kun
poistumme kotoa!! Eläimeen kun ei koskaan voi luottaa 100 prosenttisesti, oli
rotu mikä hyvänsä.
Kotona canario on rauhallinen ja viettää suurimman osan ajasta nukkuen. Aikuisena se ei paljonkaan hössötä sisätiloissa, mutta ulkona päästellään täysillä. Omaa perhettä ja tutuiksi tulleita ystäviä kohtaan se on loppumattoman hellyydenkipeä, ei lainkaan etäinen. Tutuksi tullut ihminen saa jatkossa aina yhtä iloisen tervetulon! Canario on älykäs eikä se unohda mukavaa ihmistä.
Dogo canario tulee lasten kanssa erinomaisesti
toimeen. Kanarialainen ei tieten tahtoen vahingoita lapsia, mutta saattaa
törmäillä vahingossa rajusti suuren voimansa takia, unohtaen kokonsa.
Lapsirakkaus ei tule kuitenkaan ilmaiseksi: koiran on oltava lasten kanssa
pennusta pitäen. Rodulle ominainen lapsirakkaus ei siis ole aivan automaattinen
toiminto. Canario on pääsääntöisesti siis ihana ja omilleen lempeä perhekoira.
Esiin tuleva ongelma Dogo Canarion kanssa on inho vieraita koiria ja eläimiä kohtaan. Sen takia canario saattaa olla hyvinkin epäsosiaalinen joissain tilanteissa. Oman lauman koirat ( joiden kanssa arvojärjestys on selvä ) ja oman perheen muutkin lemmikit canario hyväksyy useimmiten täysin. Koirapuisto-koiraa canariosta ei yleensä saa. Tämä dominoiva käytös juontaa juurensa sen metsästyskoira- ja taistelukoirageeneihin, mutta toki jonkin verran syy voi olla pennun ja nuoren koiran kasvatuksessa. Taisteluhalukkuutta, kovuutta ja dominoivaa käytöstä esiintyy erityisesti uroksella. Nartut saattavat omata enemmän suojelutahtoa, mutta haluavat usein myös dominoida etenkin vieraita narttuja, ja omassa laumassaan olla se johtaja-narttu. Meidän canariomme eivät piittaa kissoista, jyrsijöistä, hevosista jne.. Kaikki saavat olla aivan rauhassa, ja kuuluvat canarioittemme mielestä "asiaan".
Dogo
canario on kiintynyt kotiinsa ja perheeseensä, ja se puolustaa omaa aluettaan,
autoa ja perhettään voimakkaasti. Se ei tuhlaa voimiaan turhaan haukkumiseen tai
muuhun hössöttämiseen, vaan tarkkailee ympäristöään rauhallisesti ja mielestään
tarpeen vaatiessa toimii. On siis oltava huolellinen asunnon ja auton ovien
kanssa, sillä tämä koira ei pidä siitä, että sisään marssitaan ilman
vastaanottoa tai että joku työntää sormensa avonaisesta autonikkunasta!
Taistelussa se on peräänantamaton ja taistelee tarvittaessa loppuun asti. Olisi
suotavaa että canario ei pääsisi koskaan tilanteeseen missä sen uinuvat
taisteluvietit heräävät. Jos se kerran huomaa olevansa taistelukoira, se
taistelee aina ja vielä pitää siitä.
Rotu on voimakas ja omapäinen, joten se on pennusta lähtien opetettava tietämään paikkansa omassa laumassaan ja samalla tässä ihmisten yhteiskunnassa. Kotoisen lauman arvojärjestys saattaa ajan kuluessa tuntuakin oikealta; omistaja hallitsee. Canarion kunnioitus on voitettava: tämän on tapahduttava älyllä ja sitkeydellä, joskin oveluudella jo pentuaikana sekä selkeällä rajojen asettamisella. Fyysisillä voimakeinoilla ei tämän rodun koulutuksessa edetä. Canario on tarkkaavainen: se valpastuu herkästi uusiin, yllättäviin ääniin ja normaalista rutiinista poikkeaviin tapahtumiin ja sen reaktiot voivat olla hyvinkin voimakkaat. Omistajan onkin otettava koiransa "haltuun" heti pentuajasta lähtien määrätietoisella koulutuksella, jotta koira ymmärtää erilaisten tilanteiden toimintatavat. Silti parhainkaan kouluttaja ei saa kitkettyä ( eikä pidäkkään! ) koiraan sisäänrakennettuja ja sille jalostettuja alkukantaisia luonteenpiirteitä. Jos haluaa koiran joka on vapaana ollessaan 100% hallittavissa ja tottelee käskyjä aina ja kaikkialla, voi hankkia esim. saksanpaimenkoiran tai kultaisennoutajan tms... Canariosta tuskin kukaan sellaista saa.
Jos uskot osaavasi voittaa canarion kunnioituksen, jos tiedät olevasi varma kyvystäsi käsitellä voimakasta ja dominoivaa koiraa uhkaavissakin tilanteissa sekä olet itse valmis uhraamaan tarvittavan ajan, energian, huolenpidon ja rahaa kasvatukseen ja täysipainoiseen koiranelämään, vain siinä tapauksessa voit harkita kanarialaisen hankintaa. Kuitenkin kaiken kaikkiaan kanarialainen omaa ihanan luonteen ja on tasapainoinen koira. Jos kohtelet koiraa rakkaudella ja kärsivällisyydellä, saat itsellesi parhaan mahdollisen ystävän ja suojelijan, pelottoman ja luotettavan seuralaisen kaikissa tilanteissa kaikkialla. Se, joka voittaa tämän koiran luottamuksen puolelleen ja pääsee rodun "juurille" asti, pysyy aina uskollisena tälle rodulle. Dogo canario on upea koira oikeissa käsissä.
More information of this GREAT breed f.ex from these links / Lisää tietoa tästä MAHTAVASTA rodusta muunmuassa näistä linkeistä: